keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ystävänpäivä valmisteluja eli sydämen valmistus paperista

Tulevana ystävänpäivänä tanssiryhmälläni on tanssiaiset joiden koristelusta lupauduin vastaamaan. Kaiveltuani aarrearkkuani nimeltä Pinterest, löysin askarteluidean jota hieman muutin. Valitettavasti en voi linkittää alkuperäistä osoitetta, sillä linkkiketju on estetty. 

Tässä kuitenkin minun tavallani valmistettu paperisydän joista voi muodostaa vaikka köynnöksen:

Tarvikkeet: eri värisiä papereita (käytin marketista löytämääni värillistä kopiopaperia, 
nitoja ja sekä terävä veitsi tai sakset.
 8:n sydämeen tarvitaan kaksi paperiarkkia. Käytä kahta eri väristä paperia jos haluat 
kaksivärisen. Aluksi katkaisin toisen arkeista siten, että minulla oli pala joka oli 2/3 
ja pala joka oli 1/3 arkista. 
Taittele kaikki kappaleet pitkittäin 8 osaiseksei viuhkaksi.
Leikkaa tämän jälkeen taitoiksia pitkin veitsellä tai saksilla jolloin sinulla on 8 suikaletta 
3:ssa koossa. Toista niin monta kertaa, kuin montako sydäntä haluat. 
Kahdesta paperiarkista saat 8 sydäntä.
Taita tämän jälkeen kaikki suikaeet pitkittäin kahtia.
Aseta kaksi pisintä suikaletta sisäkkäin ja nido ne ala reunastaan yhteen. Toista kunnes 
kaikki pitkät suikaleet ovat nidottu.
Tämän jälkeen alkaa sydämen muodostaminen. Tartu yhteen nidottuun suikaleeseen siten, että lyhemmän suikaleen reuna tulee samalle tasolle pidemmän suikaleen reunan kanssa ja aseta lyhyin suikale niiden päälle, taitoksen ollessa nidottua päätäkohden (alaspäin). Itse käytin ripustinlenkkinä samaa väriä, kuin sydämen ulkokuori, mutta halutessaan sen voi tehdä myös toisen väriseksi.
Yhdistä tämän jälkeen toisen puolen suikaleiden reunat ja käännä ne ympäri ja yhdistä siten, että kaikkien suikaleiden reunat ovat yhdessä. Näin sydän saavuttaa muotonsa.
Käännä reunoja hieman ulospäin jotta saat nidottua ne yhteen. 
 Sydän on nyt valmis. Sitä voi kevyesti venyttää, jos se nidottaessa on päässyt 
venymään muotopuoleiseksi.
 Ja tässä ensimmäiset valmiit sydämet.
Päädyin valmistamaan neljästä erivärisestä paperista 4 eriväristä sydäntä ja tässä ensimmäiset 75 kpl:tta. :)