lauantai 29. joulukuuta 2012

Joululahjoja ja alennusmyynti saalista

Joulu tuli ja joulu meni. Oli aikaa rentoutua eikä ollut velvoitteita lähteä mihinkään. Tapaninpäivän ajelullakin tuli käytyä, kun kävin tervehtimässä vanhempiani, viemässä lahjat sekä nauttimassa notkuvasta ruokapöydästä. Onneksi arki alkaa vasta ensi viikolla, mutta se on jännä miten sitä heti alkaa miettimään ja listaamaan kaikkea mitä pitäisi tehdä, "kun on aikaa"...
tällä kertaa laiskempi puoleni vei kuitenkin voiton

Tämä kaksikko saapui minulle juuri jouluksi. Nyt sarja onkin sitten kokonainen ja hyvin viihdyin niiden seurassa joulunpyhinä.
Tämä kirja paljastui paketista jonka sain esimieheltäni. Kirja on inspiroiva ja vaikka en ehkä tulekkaan ohjeita suoraan valmistamaan, varmastikkin käytän tekotapoja tulevissa projekteissa.
Ja tällainen kaunotar kuoriutui paperien alta täydentämään pukukorukokelmaani. Ehkä se jonakin päivänä koristaa jotakin historiallista tanssiaisasuani.

Ja nämä aarteet löysivät tänään alennusmyynneistä tiensä minun mukaani...
Taskunauris (lasinen joulukoriste) toi minulle ensiksi mieleen Ihmemaan valkoisen jäniksen ja kun huomasin kellon osoittaman ajan putkahti mieleen Tuhkimo. Oli jotenkin "pakko" napata se mukaan. Mukaan tarttui myös epookkielokuva täydentämään kokoelmaa sekä ennestää lukematon Utrio.

Lehtihyllystä pongasin vielä tämän lehden. Burda lehtenä on ollut minulle tuttu jo vuosien ajan ja monia hienoja kaavoja olenkin lehdestä löytänyt, mutta minulle oli aivan uutta, että sitä tehdään myös suomeksi. Hieman vain ainakin näin ensivaikutelmalta vaikuttaa, että Burdamainen tyyli on siloiteltu enemmän Suuri Käsityölehti - tyyppiseksi, mutta muutaman kivan idean jo löysin lehteä selaillessa.




maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Kotiompelijatar hiljentyy joulun viettoon ja toivottaa kaikille 
Erittäin Tunnelmallista ja Lämmintä Joulua!





sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulun viimeiset valmistelut

Nyt alkoi viikon joululoma. Seuraavan kerran tarvitsee töihin mennä vasta viikon päästä. : )

Mutta vielä oli muutama jouluvalmistelu tehtävä ennen, kuin sattoi heittäytyä loman viettoon. Tällä kertaa kylläkin oikaisin ja ostin valmistaikinan, josta rakensin tämän vuoden piparkakkutalon. Viime vuoden alennusmyynneistä ostettu pipakakkutalo-muotti pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön ja se toimikin hyvin. Kahdella painalluksella oli kaikki tarvittavat osat paistovalmiina. Ja paistaminenkin onnistui hyvin, mutta hieman kokoamisen kanssa tuli pientä lipsuntaa, koska savupiippu ei ihan oikein "osunut kohdalleen". 
Tähän saakka olen käyttänyt perinteistä tomusokeri - vesi - kuorrutetta, mutta päätin tällä kertaa kokeilla tapaa jonka näin viikolla television leivonta-ohjelmassa. Siinä tekijä sekoitti tomusokerin munanvalkuaisiin, jonka jälkeen hän vatkasi seosta sähkövatkaimella. Kuorrutteesta tuli selkeästi jähmeämpää ja se ei valunut pois kohdista joissa sen olisi halunnut pysyvän. Kuorrute myös kovettui nopeammin. 

Ja samalla oli "ihan pakko" kokeilla muotteja jotka olin hankkinut Kirpun torilta syksyn aikana. Kirjainmuoteilla saattoi rakentaa tekstejä joissa ei ole Ä tai Ö kirjainta. Ja lopputainasta tehtiin vielä muutama possupipari glögin seuraksi. Näitä voi ottaa useammankin...

Sitten oli vuorossa vielä muorille niin tärkeä täytekakku. Eilen tein pohjan joka tällä kertaa onnistui yllättävän hyvin ja nousi melko tasaiseksi. Nyt oli vuorossa täyttäminen omena-vaniljahillolla ja kuorruttaminen kermalla. Ikävä kyllä kermaa oli tullut ostettua hieman liian vähän, joten kuorrutus meni vähän niin ja näin. Koristeiksi tarkoitetuilla makeisilla sa sentään osan peitettyä.

Päivään mahtui myös iloinen yllätys, sillä Kirpun torilta löysin kolme astiaa joilla täydennän juhlakattausta niin joulunu, kuin muinakin juhlapäivinä.
Nämä kaksi eri kokoista kulhoa sekä laakea ja keskeltä hieman syvempi lautanen maksoivat yhteensä vain 10,50€. Ja ne sopivat hyvin aikaisemmin hankkimieni ruokaluväline telineitteni kanssa. Vielä kun vastaan kävelisi edullisesti etsimäni pöytäliina ja ne ruokailuvälineet. Noh, ehkä ensi vuonna. : )

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kotona tuoksuu joulu

Monissa kodeissa varmaan vietetään näin joulun alla lahjavalvojaisia, kun pienet ja isommatkin lahjat piiloutuvat rapisevien paperien sisään, joko kuusen alle laitettaviksi tai pukin konttiin piilotettaviksi. No tänäkin vuonna minä vietin joululahjavalvojaisten sijaan joululahjaleipojaisia. Viikonloppuna koti tättyi mausteiden ja paistuvien leivonnaisten tuoksusta, kun valmistin joululahjoja. Ostolahjat olikin kääritty paperiin jo aijemmin, sillä kummitytön paketit oli saatava hyvissä ajoissa postiin. Tänäkin vuonna päädyin kuitenkin enimmäkseen antamaan lahjaksi jouluisia leivonnaisia, joko joulupöydän täydentimeksi tai vaihteluksi perinteille.

Ja tällaiselta raaka-ainelistani näytti tänä vuonna:

725g voita
300g fariinisokeria
8,5 dl sokeria
6 dl siirappia
16 munaa
1698g jauhoja
12 dl kermaa
6 tl leivinjauhetta
6 tl soodaa
6 tl pomeranssinkuorta
5 tl inkivääriä
8 tl kanelia
3 tl neilikkaa
2 tl kaakaota
1 dl tummaa suklaata
2 dl punaviiniä

Ja näistä aineksista tuli sitten nämä:
Takarivin keskimmäinen on punaviinisuklaakakku, 
muut kolme pehmeä maustekakku

Kolme kakuista menee lahjaksi ja neljäs, no pitihän sitä yksi valmistaa siinä samalla mös omaan
joulupöytään, niin siis IHAN vaan vierasvaraksi...
Myös muffinssit joista kuvassa puolet ovat päätymässä lahjapaketteihin.
Joten tänään sitten sellofaani rapisee ja sakset suihkivat lahjanarua kiharoille. 


Pehmeä maustekakku Minna Canthin tapaan
(Ohje: Mtv3 Mitä tänään syötäisiin?)

4 dl kuohu- tai vispikermaa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl siirappia
6 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl pomeranssinkuorta
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
75 g voita sulatettuna

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa sokeri ja munat valkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto varovasti nostellen munavaahtoon. Lisää joukkoon siirappi sekä jauhot joihin on sekoitettu mausteet. Kääntele varovasti sekaisin. Lopuksi sekoita joukkoon hieman jäähtynyt rasva. Kaada taikina 2l voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 30 minuuttia 175 asteessa, jonka jälkeen laske lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista n. 30 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä ennen kumoamista.

Punaviinisuklaakakku

200 g voita
2,5 dl sokeria
4 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl kaakaojauhetta
1 dl tummaa suklaata karkeana 
rouheena
2 dl punaviiniä

Sekoita vehnäjauhoon leivinjauhe sekä masuteet. Lisää suklaa jauhoseokseen. Erottele valkuiaiset ja vaahdota ne kovaksi vaahdoksi. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri toisessa kulhossa. Lisää joukkoon keltuaiset yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää punaviini vähän kerrallaan, vuorotellen jauhoseoksen kanssa. Kääntele viimeiseksi valkuaisvaahto varovasti taikinaan. Paista 180 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ja kumoa.

Ohjeessa käsketään yhdistää suklaarouhe jauhoihin, mutta koska itse aina siivilöin jauhot taikinaan koen tämän hieman outona ja siksi itse teen näin: otan n. ruokalusikallisen jauhoja ja sekoitan suklaarouheeseen. Kääntelen niin, että palaset ovat kauttaaltaan jauhoissa. Lisätessäni jauhoja taikinaan ripsauta samalla suklaarouhetta taikinaan. 
Suklaan jauhottamisella pyritään varmistamaan, että suklaata tulee kakkuun kauttaaltaan, eikä palat painu taikinan pohjalle. 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tarjottavaa pikkujouluihin

Tanssiryhmä Linnea järjestää tänään pikkujoulut joihin minäkin osallistun. Toiveena järjestäjillä oli, että jokainen toisi mukanaan yhteiseen tarjoilupöytään jotakin pientä. Perinteisestihän pikkujoulupöydissä on piparkakkuja, torttuja, kakkuja, pähkinöitä ja rusinoita sekä suklaata. Itse halusin viedä mukanani jotakin joka ei olisi niin perinteistä, mutta mitä?

Jonkin aikaa selailtuani tätä maailmanlaajuista reseptikirjaani löysinkin juuri sen mitä etsin. Pientä ja jouluista. Päädyin valmistamaan vuokaleivoksia joissa olisi jouluisia mausteita. Hieman, kuin piparkakku, mutta uudessa muodossa. Vielä kun Tiimarissa piipahtaessani löysin ihania pieniä leivosvuokia oli valinta tehty. Vuoat ovat noin puolet normaalia pienemmät, joten niistä tuli juuri sopivia suupaloja.
Jouluinen vuokaleivos

150 g huoneenlämpöistä voita
150 g fariinisokeria
3 munaa
150 g jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl inkivääriä 
1/2 tl kanelia
ripaus muskottipähkinää
1 rkl maitoa

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä mausteet jauhoihin. Lisää voi-sokerivaahtoon munat yksi kerrallaan vuorotellen jauhoseoksen kanssa. Vatkaa voimakkaasti aina lisäysten välillä. Lopuksi sekoita joukkoon maito (älä enää vatkaa). Jaa taikina vuokiin siten, että 1/4 vuoasta jää täyttämättä. Paista 175 asteessa n. 15-20 minuuttia. 

Kuorrute

200 g huoneenlämpöistä voita
50 g fariinisokeria
3 rkl maitoa
200 g tomusokeria
kanelia

Laita 50 g voita sekä sokeri pannulle ja lämmitä hiljaisella tulella sekoitellen kunnes sokeri on sulanut. Nosta pois liedeltä ja lisää joukkoon 2 rkl maitoa. Sekoita ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Vatkaa loppu voi kuohkeaksi ja lisää joukkoon tomusekori tasaisina erinä välillä voimakkaasti sekoittaen. Lisää joukkoon toffeekastike ja sekoita, älä vatkaa. Jos seos vaikuttaa paksulta niin voit lisätä viimeisen lusikallisen maitoa. Täytä massapussi seoksella ja pursota leivosten päälle. Ripottele pinnalle hieman kanelia. 

Käytän yleensä leipoessani tavallista voita ja niin nytkin. Myöskin muskottipähkinä hieman arvelutti, sillä vaikka se harvoin aiheuttaa allergisiareaktioita, niin en halunnut ottaa riskiä. Niinpä päädyin valmistamaan suklaa vuokaleivoksia samalla reseptillä josta kerroin täällä. Ilmeisesti tämä taikina vaan vaatisi hieman tukevampia vuokia (viimeksi käytin isompia vuokia), sillä ne levähtivät uunissa ja jäähtymisen jälkeen alkoivat irrota reunoista. Niiden kuorrute sai aromikseen piparmintun ja koristeeksi löytyi Tiimarista karkkikeppejä, joita murskasin kaulimella ja ripottelin päälle. 

Piparminttu kuorrute

175 g huoneenlämpöistä voita
1/2 tl vaniljaa
1 1/2 tl piparminttu esanssia
9,5 dl tomusokeria (mielestäni tästä voisi hyvin vähentää n. 1dl)
2tl - 2 rkl maitoa

Vatkaa voi kuokeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vanilja sekä piparminttu esanssi ja sekoita hyvin. Lisää tomusokeri muutamassa erässä ja vatkaa hyvin lisäysten välillä. Varmista, että seos on tasaista ennen seuraavan erän lisäystä. Kun kaikki tomusokeri lisätty lisää maitoa 1 tl kerrallaan hyvin sekoittaen, kunnes seos on sopivaa. Itse käytin 2 rkl:sta ja silti massa oli aika tömäkkää. Se pehmeni hieman loppua kohden, kun lämpeni käsissä. 

Näpersin vielä viimeiseksi laput tiedottamaan leivonnaisten siällöstä. 

Nyt vain pakkaus ja toivotaan, että saan leivonnaiset ehjinä perille ja että ne maistuvat. : )

perjantai 7. joulukuuta 2012

Jalalla koreasti

Eilen Suomi juhli 95:ttä itsenäisyyspäiväänsä ja moni vietti juhlapäivää television ääressä katselemassa niitä harvoja jotka olivat saaneet kutsun linnan juhliin. Mutta harvempipa tietää, että myös toisaalla tanssittiin linnan juhlissa. Otaniemen Roolipeliclubi ry järjesti perinteiset Linnan Vastaanottajaiset. Paikalle olikin saapunut suuri joukko historiallisten tanssien ystäviä ja tansseja olikin harjoiteltu ahkerasti syksyn ajan. Ilta koostui hyvästä seurasta, toinen toistaan kauniimmista leideistä upeine asuinen sekä komeista kavaljeereista sekä lämpimästä ja iloisesta tunnelmasta.

 Illan aikana tanssittiin useita historiallisia tansseja kuten Il Conto dell´Orco, Giddy Promenade, Brandle Officiale joka tunnetaan myös Leidinheittona, Ballo del Fiore sekä vanhojen tansseistakin tuttuja tansseja kuten Kikapoo, Valssi ja Poloneesi. Koska itse olin ehtinyt sisäistää vasta muutaman tanssin jäi minulle aikaa ihastella upeita asuja ja tanssijoiden suosiollisella suostumuksella sain ikuistaa niistä osan. Tanssijat olivat panostaneet asuihinsa, oli ilta-, juhla, sekä historiallisia pukuja. Myös kansallis- ja kansanpuvut olivat edustettuina juhlassa. Tässä pieni läpileikkaus leidien pukuloistosta. 

Oikeuden kuviin omaavat niissä esiintyvät henkilöt. Kunnioitathan siis heidän oikeuksiaan. 
Puvun väritys on valitettavasti vääristynyt ja puvun upea väri ei välity oikein. Tässä asussa oli yksityiskohtiin todella panostettu. Huomatkaa tyyliin istuva kampaus sekä asusteet.
Tälläisen puvun kanssa luulisi olevan hankalampaa tanssia, mutta taitava tanssija liikkui tämän hienon 
puvun kanssa täysin vaivattomasti.
Asunkantaja paljasti puvun päällisenä käytetyn kankaan olleen aijemmassa elämässään silkkiverho, joka löytyi kirpputorilta. Hän oli myös hyödyntänyt tätä teatterimaailmassa hyvin käytettyä kikkaa, säästää kallista kangasta korvaamalla sen halvemmalla, siltä osalta joka ei näy. 
Valitettavasti tämän upean asun kohdalla käsieni tärinä ei tee oikeutta kankaan kuosille eikä yksityiskohdille. Asunkantaja oli myös kehittänyt ihanan idean hiuskoristettaan ajatellessa. 
Ja kuten jo mainitsinkin niin joukkoon mahtui myös kansanpuku sekä alimmassa kuvassa näkyvä Sakkolan kansallispuku. Puku on hyvin samanlainen Raudun puvun kanssa, jossa kuitenkin yläosan ja helman väritys on käänteinen sekä hameenhelma on punainen. 

Ja vaikka itseäni kiehtoivatkin eniten juuri naisten puvut, olivat myös miehet panostaneet illaneleganssiin ja siksi tässä yksi asu joka oli yksi illan komeimmista miesten asuista. 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Lomatunnelmia

Loma on lomailtu ja paluu arkeen on taas ollut edessä, mutta kyllä viikko poissa arjesta ja omista koti ympyröistä teki terää. Todella. Ja jäihän sitä reissulta jotakin mukaankin...

Koska lähes jokaisessa kaupungissa on kirpputori tai useampi niin pitihän minun tutustua paikalliseen tarjontaan ja tällaisen aarteen pongasin esnimmäisenä Uudenkaupungin Torikirppiksellä. Arkku oli kaunis ja hyvin pidetty, sillä ainoat "viat" olivat sisäpuolella pieni maalin kellastuminen sekä lukon irtonaisuus, jonka olisi voinut helposti korjata liimaamalla sen uudelleen. Hintaa oli vain 35€. Ah ja voih, mutta jouduin päätymään vain ihailemaan tätä kaunotarta, sillä kuljetusongelmien ja tilanpuutteen vuoksi en voinut sitä mukaani ottaa.
Ja tämän ihanuuden saatoin aivan nähdä salongissani sijaitsevan tammisen kirjoituspöytäni päällä, siinä unelmien kartanossa... 
Mutta koskas minä olisin lähtenyt kirpputorilta aivan tyhjin käsin? No niin ei käynyt ainakaan tällä kertaa. Näitä kahta löytöä ei vain millään voinut jättää pöytään seuraavan asiakkaan löydettäväksi. Utrio irtosi 1:llä ja kelloriipukset 2:lla eurolla. 

Lomaviikolleni sattui sopivasti myös kaupungissa järjestetyt Wanhanajan markkina sekä joulukadun valojen sytytys. Perinteen mukaisesti Joulupukkikin vieraili ja jakoi tonttuineen karamelleja tievierustalla seisoville. Itse oli yksi "onnekkaista" joka sai karkkisateen päälleen, kun yritti napata kuvaa. No onneksi pääni on kovempaa laatua ja pieni kivistys häipyi nopeasti. Torille oli rakennettu pieni myyntikojuja, mutta myös myyjien omia kojuja oli toria ympäröivillä kaduilla. Paikalla oli paljon myyjiä ja tarjolla olikin varmasti jokaiselle jotakin, ruokaa, koristeita, perinteisiä lapsia ja pipoja, mutta myös paljon hauskoja lahjaideoita. Ostinkin pikkusiskolle pikkujoululahjaksi Angry Birds - patakintaan. 
Ja vaikka pienen kaupungin liikkeiden tarjonta on ehkä hieman rajallisempaa, kuin näin suuremman kaupungin tarjonta niin löytyipä jälleen jotakin kotiin vietävääkin. Paikallisen kangaskaupan tarjonnasta pongasin Simplicityn kaavakirjan ja ehdinkin jo ilossani suunnitella, kuinka laitan siskolleni ostoslistaa, kun en vielä ole löytänyt Helsingistä paikkaa joka näitä kaavoja myisi. Ikäväkseni vain sain kuulla, että he ovat lopettaneet kaavojen tilausmyynnin ja tarjolla on vain varastossa olevat kaavat. Noh lohduttavaa oli se, että varastossa oli aika paljon kaavoja ja ensimmäiset kaksi hankintalistaltani löytyivät. 
Nämä hankinnat kuitenkin mahtuivat vielä hyvin matkalaukkuun, mutta kun matkaan tarttui myös jotain joka ei sitten enää mahtunutkaan. Nimittäin tämä kaksikko. 
Sisareni työpaikalla oli uusittu mallinuket ja varaston perukoille oli sitten säilööntynyt joukko torsoja joista nyt tilanpuutteen vuoksi oltiin hankkiutumassa eroon. Siskoni tiedustellessa kiinnostaisivatko torsot mahdollisesti minua, ei vastausta tarvinnut kahta kertaa miettiä. Niinpä siskon esimiehen avustuksella naistorso sekä lapsitorso matkasivat kanssani Helsinkiin, uteen kotiinsa. Vielä pitäisi kehittää heille seisonta tuki, mutta tällaisenaankin niistä tule olemaan minulle iloa pitkään. Tätä kaksikko tulemme siis näkemään tulevaisuudessakin. 


perjantai 23. marraskuuta 2012

Täyttyneitä unelmia

Hupsista. Aika on todella juossut jälleen, kuin pikamatkalainen. No niin se vain on, että välillä työelämä haittaa harrastuksia. Mutta tässä muutama päivä sitten täyttyi minun kohdallani pitkä aikanen unelma ja koska en ehtinyt siitä kertoa silloin kerron nyt. 

Meistä jokainen joka on ommellut tietää, että kankaat tuppaavat olemaan siitä ikäviä, että ne purkautuvat leikatuista reunoistaan ja jos niitä ei jollakin kostilla huolittele niin käytössä vaate alkaa hajota. Joskus vuosia sitten käytin saumavarojen huolittelemiseen harkkosaksia, mutta nykyisin minulla on ollut ystävättäreni äidin saumuri lainassa. Tästä on olllut todella suuri apua, mutta oma olisi aina oma...

Ja pari päivää sitten (kahden vuoden säästämisen jälkeen) kannoin tällaisen kaunottaren kotiin.
Kone oli poistuvaa mallia, joten myyjän kanssa kauppaa hierottaessa tuli eroa (myyjän mukaan) alkuperäiseen hintaan -390€. Vaikka kyllä hinta vieläkin ylitti budjettini, mutta kun sain korotonta maksuaikaa lopulle summalle, 5 vuoden takuun sekä 5 vuoden ilmaiset huollot koneelle en voinut enää vastustaa kiusausta. Osittain minut kyllä myös vakuutti sekin seikka, että kone ompeli nelinkertaista (4x) farkukangasta kuin ohutta silkkiä ja tikki oli aivan kohdellaan. Paketissa oli mukana vielä neljä erikoispaininjalkaa ja halutessaan koneen käyttöön ja paininjalkoihin saa 2 tunnin opastuksen käsityönopettajalta henkilökohtaisena opastuksena. Tällä hetkellä olen vakaasti sitä mieltä, että kauppani oli kannattava, vaikka varmasti myyjäkin osasi hommansa...

Nyt aloitan ansaitun lomani, jonka jälkeen onkin kiire Lady Gagan kanssa, mutta siihen asti minä hiljenen. : )

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isien päivä

No niin jälleen kerran tuli todistettua se, että kiireellä ei ole mitään tekemistä leivonnan kanssa tai ainkaan ei SAISI olla. Itselläni tuli kiire isäinpäivän kakun tekemisen kanssa ja jouduin hieman muuttamaan totuttua järjestystä. Paistoin kakkupohjan illalla ja kun sen olin saanut täytettyä oli kello jo lähempänä puoltayötä. Yleensä valmistaessani kinuskitäytekakkua, niin kuorrutan kakun reunat sekä spritsaan päälle ruusukkeet ennen kinuskin kaatamista. Tällöin se ei pääse niin helposti valumaan reunojen yli vaan täyttää tilansa kakun päällä. Nyt ajan puutteen vuoksi oli kinuski keitettävä illalla, sillä keittäminen vie aikaa.

Tähän asti kaikki olikin hyvin; kakkupohja noussut hyvin, se oli täytettynä pöydällä ja kinuskikin keittyi hyvin kasaan. Sitten jotuenko väsymyksestä vai vain huolimattomuudesta, niin jäähdytin kinuskia 15-30 sekunttia liian kauan ja se ehti kohmettua hieman liikaa, jolloin se ei enää levittynyt ihan halutulla tavalla. Levitysyritys kuumalla veitsellä teki jäljen kinuskin pintaan. Ja seuraava virheeni oli, että minun oli pakko nostaa kakku pöydältä jääkaappiin ennen, kuin kinuski oli ehtinyt kovettua, joten pinta joka oli jo ehtinyt jähmettyä repeili ja pinnasta tuli repäleinen. 

Pursotuksen sain tehtyä nyt aamulla, mutta ihan ei sekään mennyt halutulla tavalla, kun olen tottunut toiseen järjestykseen. Noh onneksi maku oli halutunlainen ja syöjät osasivat katsoa kakkua "oikeasta" vinkkelistä ja olla näkemättä sen kauneusvirheitä...

Onnea kaikille isille! 

tiistai 6. marraskuuta 2012

Valoa pimeyden keskelle

Työt ovat pitäneet minut hieman turhankin kiireisenä viime päivät, kun harrastuksille ei tunnu löytyvän aikaa millään, mikä on hieman laskenut mielialaa. Noh osansa varmasti on antanut myös syksyn pimeys, mutta tänään töistä lähteissä kohtasin hieman valoa keskellä pimeyttä. Työmatkani varrella sijatsee oppilaitoksen tilat, joissa heillä on suuret näyteikkunat. Ikkunoiden somistus on vaihdellut säännöllisin väliajoin. Prakticumin visuaalisen markkinoinnin opiskelijat olivat tällä kertaa toteuttaneet ikkunat teemalla 
"Talvi Fantasia". 

Tässä vielä muutama yksityiskohta "tuhkimon" asusta. 

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

All Hallows' Eve

Halloween, tuo joka vuosi keskustelua puolesta ja vastaan herättävä juhlapäivä jota wikipedia kuvaa näin:Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä vietettävä juhlapäivä, alkujaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Nimi on lyhenne englannin sanoista "All Hallows' Eve" eli pyhäinpäivän aatto. 


Tästä juhlasta on amerikkalaistyyppinen karnevaali osuus rantautunut suomeenkin, ja tänäänkin useissa paikoissa vietetään mitä erilaisimpia Halloween tai kauhujuhlia. Siitä sopiiko tämä suomalaiseen perinteeseen ollaan montaa mieltä, mutta jokaisellahan on oikeus itse päättää juhliiko vai eikö juhli. Eihän kukaan pakota juhlimaan joulua, juhannusta tai vappuakaan. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että se juhlii joka haluaa ja sillä tavalla, kuin haluaa. Ei pieni iloittelu tai karnevaali maailmaa kaada. Ja se mitä tulee juhlan kaupallisuuteen, niin tottakai kaikkea koristetta ja karnevaalitavaraa on tarjolla niitä haluaville, mutta ei niitä ole pakko hankkia. Juhlia voi niin monella tavalla...



Itse juhlistan tänä vuonna näillä:

Suklaa kuppikakut

50 g kaakaota
240 ml kiehuvaa vettä
175 g vehnäjauhoja
2 tl leivinajauhetta
1/4 tl suolaa
113g huoneenlämpöistä voita
200 g sokeria
2 isoa munaa
(2 tl vaniljaesanssia)

Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää kaakao ja sekoita kunnes kokonaan liuennut. Anna jäähtyä. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola. Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää halutessasi vaniljaesanssi. Lisää jauhoseos sekoittaen vain kunnes ovat sekaisin. Lisää lopuksi jäähtynyt kaakaoliuos ja sekoita tasaiseksi. 

Jaa vuokiin n. 2/3 osaa tilavuudesta ja paista 190 asteessa n. 16-20 minuuttia, kunnes tikulla koetettaessa ei jää taikinaa. Älä paista yli, sillä muutoin niistä tulee kuivia. Jäähdytä ja koristele haluamallasi tavalla. 

Itse koristelin sulatetulla suklaalla ja spritsasin sokeri-vesikuorrutteella kirjiamet ja seitit hieman hyytyneen suklaan päälle. Ja älä anna ulkonäön pettää, leivonnaiset olivat suussa sulavan pehmeitä. 

Tässä myös muutama aivan ihana idea...


http://www.the-girl-who-ate-everything.com/2011/10/draculas-dentures-for-halloween.html
http://www.jojoebi-designs.com/2009/10/halloween-finger-food.html
http://domesticsugar.blogspot.fi/2011/10/something-evil-this-way-comes.html
http://www.notmartha.org/archives/2012/10/18/trick-or-treat-cookies-for-halloween/