Olen kesällä osallistumassa liveroolipeliin joka sijoittuu 1600-luvun Suomeen ja hahmoni on, kuten otsikko kertoo, rälssitilan emäntä. Nyt kun hahmoni on selvinnyt, alkaa vaatuksen miettiminen. Aikaa tälle kaikelle on kuukauden päivät.
1600-luvun vaatetuksesta on valitettavan vähän säilynyttä tietoa ja sekin suurimmalta osaltaan kirkkoa- ja hautausvaatteita. Malauksia ajan vaatetuksesta kyllä löytyy, mutta ne esittävät suurimmaksi osaksi ylempää säätyä ja kuninkaallisia, kun taas tavallista kansaa tai porvaristoa harvemmin maalauksissa näkyy. Tällä kertaa edes netin syövereistä ei oikein tahdo löytyä asiaa valaisevaa tietoa. Onneksi kuitenkin jotakin jolla pääsin alkuun.
Meiltä pelaajilta ei vaadita täydellistä autenttisuutta joten tämä mahdollistaa pienen "kikkailun" hamon vaatetusta miettiessä. Löysin nimittäin artikkelin jossa puhuttiin Länsi-Suomen kansanpuvuista. Ja koska pelipaikka sijoittuu aivan entisen läänin rajalle päätin, että hahmoni on saattanut vierailla naapuri kylässä ja omia sieltä vaatuksensa.
Kansannaisen asu koostui paidasta, hameesta, röijystä tai nuttusta ja esiliinasta.
Pitkä paita joka puettiin alimmaiseksi toimi sekä päivävaatteena, että alusvaattena ja yöasuna. Vyötettynä tätä paitamekkoa saatettiin kesähelteellä käyttää sellaisenaan. Yleisesti nämä pitkät paidat olivat kaksiosaisia, ns. kivijalkapaitoja. Alaset eli helmapuoli oli usein karkeampaa ja halvempaa rohdinkangasta ja näkyvä yläosa arvokasta tiivistä pellavapalttinaa. Jotta yhdistävä katesauma ei hiertäisi hameen vyötärön alla, sijoitettiin se hieman vyötäisten alapuolelle.
Kuva osoitteesta: www3.jkl.fi/
Paidan päälle puettiin hame. Hameista ei ole säilynyt tarkempaa kuvausta, joten ovat saattaneet olla joko vyötäröhameita tai ns. hartiushameita. Näitä esiintyy lännessäkin 1700-luvun kansanpuvuissa (esim. Nastola ja Mäntyharju). Eräiden arkistomainintojen perusteella parempien hameiden materiaalina oli useimmiten villakangas, kun taas sarkaa käytettiin arkisempiin asuihin. Ja ompa Rantasalmella sellainenkin harvinainen ylellisyyskappale, kuin silkkinen hame päässyt kirjoihin. Sitä liekö ainekset hankittu Viipurin porvareilta vai Karjalan laukkukauppialta ei lähteet kerro.
Ennen kuin 1700-luvun lopulla raitakankaat yleistyivät olivat juhlahameet yksivärisiä. Ylellisyys kiehtoi jo 1600-luvulla, vaikka sananlasku varoittikin: "joka on verassa, se on velassa". Punaiset, vihreät ja mustat verkahameet olivatkin erityisen arvostettuja.
Vyötäröhameiden pituutena oli kankaiden leveys, eivätkä vahimmat hameet olleet kovin leveitä. Tässäkin törmäsin nippelitietoon jossa kerrottiin, että Leppävirran Osmanjärven kylässä vuonna 1657 erään emännän hameeseen oli käytetty kahdeksan kyynärää sarkaa (4,8m), kun taas Sääminkiläisen Antti Ripakon vaimon (v. 1687) oli tyytyminen hameeseen johon oli käytetty viisi kyynärää (3m). Tämä oli kuitenkin verkaa, joka täytyi hankkia ostamalla.
Väljyys koottiin vyötärölle joko poimuille kurerihmoilla tai tiheille limittäisille laskoksille, joiden välit olivat päältäpäin n. 1,5 - 3 cm. Etuosaan saatettiin jättää sileä kohta, josta laskokset lähtivät symmetrisesti, yhtyen takana vastalaskokseen. Tavallisesti edessä sijaitsi sauman yhteyteen tehty halkio, joka peittyi esiliinan alle. Hameen kankaasta tai muusta tiiviistä kankaasta leikattu 1,5-2 cm leveä vyötärökaitale oli yleisin vyötärön huolittelutapa. Jotta vyötärömitta oli säädeltävissä (esim. raskauden tuoman muutoksen vuoksi) suljettiin hameen vyötäröhalkio usein lankalenkkeihin solmituilla kapeilla nauhoilla.
Paidan ja hameen päälle puettiin röijy tai nuttu (josta kirjallisissa lähteissä useimmiten käytetään nimeä tröija tai jacka) ja joka erilaisina muotia seuraavina muunnoksina säilyi aina kansanomaisen pukeutumisen viimeisiin aikoihin, 1800-1900-lukujen taitteeseen asti. Röijyt olivat lyhyehköjä pitkähihaisia kangastakkeja. Kansannaisen vaatevarastoon ne tulivat tällä vuosisadalla, esikuvinaan porvarisnaisten vaatetus. Tämä ajan röijyt olivat väljiä ja lantiopituisia. Pellavaa-, puuvilla- ja joskus jopa silkkikangasta käytettiin kesäröijyihin. Yksiväriset juhlaröijyt olivat usein mustia tai sinisiä joskus punaisiakin. Varakkaat emännät saattoivat teettää juhlaröijynsä myös erivärisistä arvokkaista ostokankaista.
Koska vain nuoret naimattomat tytöt saivat kulkea hiukset paljaana, oli naineiden naisten peitettävä päänsä. 1600-luvulla porvaristolta omaksuttu pitsireunainen pellavamyssy, tanu (tai liinamyssy) syrjäytti vanhemman vaimojen päähineen, hunnun. Ne ommeltiin poikittain taitetusta, suorakaiteen muotoisesta pellavapalttinan kappaleesta siten, että niskaan tuleva sivu päärmätään kiinni ja paltetut alareunat kiristetään kurenauhalla. Vaikka tanut hiljalleen muuttuivat pienemmiksi, peittivät ne tänä aikana vielä hiukset. Kirkkotanujen etureunaa kaunistettiin nyplätyinpitsein.
Meiltä pelaajilta ei vaadita täydellistä autenttisuutta joten tämä mahdollistaa pienen "kikkailun" hamon vaatetusta miettiessä. Löysin nimittäin artikkelin jossa puhuttiin Länsi-Suomen kansanpuvuista. Ja koska pelipaikka sijoittuu aivan entisen läänin rajalle päätin, että hahmoni on saattanut vierailla naapuri kylässä ja omia sieltä vaatuksensa.
Kansannaisen asu koostui paidasta, hameesta, röijystä tai nuttusta ja esiliinasta.
Pitkä paita joka puettiin alimmaiseksi toimi sekä päivävaatteena, että alusvaattena ja yöasuna. Vyötettynä tätä paitamekkoa saatettiin kesähelteellä käyttää sellaisenaan. Yleisesti nämä pitkät paidat olivat kaksiosaisia, ns. kivijalkapaitoja. Alaset eli helmapuoli oli usein karkeampaa ja halvempaa rohdinkangasta ja näkyvä yläosa arvokasta tiivistä pellavapalttinaa. Jotta yhdistävä katesauma ei hiertäisi hameen vyötärön alla, sijoitettiin se hieman vyötäisten alapuolelle.
Kuva osoitteesta: www3.jkl.fi/
Paidan päälle puettiin hame. Hameista ei ole säilynyt tarkempaa kuvausta, joten ovat saattaneet olla joko vyötäröhameita tai ns. hartiushameita. Näitä esiintyy lännessäkin 1700-luvun kansanpuvuissa (esim. Nastola ja Mäntyharju). Eräiden arkistomainintojen perusteella parempien hameiden materiaalina oli useimmiten villakangas, kun taas sarkaa käytettiin arkisempiin asuihin. Ja ompa Rantasalmella sellainenkin harvinainen ylellisyyskappale, kuin silkkinen hame päässyt kirjoihin. Sitä liekö ainekset hankittu Viipurin porvareilta vai Karjalan laukkukauppialta ei lähteet kerro.
Ennen kuin 1700-luvun lopulla raitakankaat yleistyivät olivat juhlahameet yksivärisiä. Ylellisyys kiehtoi jo 1600-luvulla, vaikka sananlasku varoittikin: "joka on verassa, se on velassa". Punaiset, vihreät ja mustat verkahameet olivatkin erityisen arvostettuja.
Vyötäröhameiden pituutena oli kankaiden leveys, eivätkä vahimmat hameet olleet kovin leveitä. Tässäkin törmäsin nippelitietoon jossa kerrottiin, että Leppävirran Osmanjärven kylässä vuonna 1657 erään emännän hameeseen oli käytetty kahdeksan kyynärää sarkaa (4,8m), kun taas Sääminkiläisen Antti Ripakon vaimon (v. 1687) oli tyytyminen hameeseen johon oli käytetty viisi kyynärää (3m). Tämä oli kuitenkin verkaa, joka täytyi hankkia ostamalla.
Väljyys koottiin vyötärölle joko poimuille kurerihmoilla tai tiheille limittäisille laskoksille, joiden välit olivat päältäpäin n. 1,5 - 3 cm. Etuosaan saatettiin jättää sileä kohta, josta laskokset lähtivät symmetrisesti, yhtyen takana vastalaskokseen. Tavallisesti edessä sijaitsi sauman yhteyteen tehty halkio, joka peittyi esiliinan alle. Hameen kankaasta tai muusta tiiviistä kankaasta leikattu 1,5-2 cm leveä vyötärökaitale oli yleisin vyötärön huolittelutapa. Jotta vyötärömitta oli säädeltävissä (esim. raskauden tuoman muutoksen vuoksi) suljettiin hameen vyötäröhalkio usein lankalenkkeihin solmituilla kapeilla nauhoilla.
Paidan ja hameen päälle puettiin röijy tai nuttu (josta kirjallisissa lähteissä useimmiten käytetään nimeä tröija tai jacka) ja joka erilaisina muotia seuraavina muunnoksina säilyi aina kansanomaisen pukeutumisen viimeisiin aikoihin, 1800-1900-lukujen taitteeseen asti. Röijyt olivat lyhyehköjä pitkähihaisia kangastakkeja. Kansannaisen vaatevarastoon ne tulivat tällä vuosisadalla, esikuvinaan porvarisnaisten vaatetus. Tämä ajan röijyt olivat väljiä ja lantiopituisia. Pellavaa-, puuvilla- ja joskus jopa silkkikangasta käytettiin kesäröijyihin. Yksiväriset juhlaröijyt olivat usein mustia tai sinisiä joskus punaisiakin. Varakkaat emännät saattoivat teettää juhlaröijynsä myös erivärisistä arvokkaista ostokankaista.
Kuvat: Google
Koska vain nuoret naimattomat tytöt saivat kulkea hiukset paljaana, oli naineiden naisten peitettävä päänsä. 1600-luvulla porvaristolta omaksuttu pitsireunainen pellavamyssy, tanu (tai liinamyssy) syrjäytti vanhemman vaimojen päähineen, hunnun. Ne ommeltiin poikittain taitetusta, suorakaiteen muotoisesta pellavapalttinan kappaleesta siten, että niskaan tuleva sivu päärmätään kiinni ja paltetut alareunat kiristetään kurenauhalla. Vaikka tanut hiljalleen muuttuivat pienemmiksi, peittivät ne tänä aikana vielä hiukset. Kirkkotanujen etureunaa kaunistettiin nyplätyinpitsein.
