tiistai 28. elokuuta 2012

Atelje Teatro

Tänä aamuna kun piipahdin facebookissa näin tämän linkin, jonka ystäväni oli jakanut. Ja koska ompelevalla naisella ei voi koskaan olla liikaa ompelutarvikkeita varastossa, niin muuttuivat päivän suunnitelmat lennossa. 
fi.yelp.fi
Olenkin usein kulkenut ohi tämän ompelimon ja ihaillut sen ikkunoita, mutta koskaan ei ole tullut syytä astua sisään ja ehkä siksi hieman mokasinkin. Ompelimon ovi oli kiinni ja ovessa oli lappu jossa kehotettiin soittamaan ovikelloa, jota sitten teinkin, mutta enpä tullut tarkistaneeksi, että onko ovi edes lukittu. 
No juu, se ei ollut. 

Sisällä ompelimossa oli myynnissä tosiaankin kaikenlaista, oli rekillinen hienoja asuja, mutta valitettavasti ne olivat minulle aivan liian pieni, joten en "tuhlannut" aikaa niiden läpikäymiseen. Tarjolla oli myös kenkiä, mutta niitäkään en viitsinyt tarkemmin tutkailla. Ompelutarvikkeita ja kankaita tutkaillessa hurahtikin lähes pari tuntia ja kotiin tuli kannettua repullinen aarteita.

Vanhanaikainen brokadilaukku joka lähti matkaan vaivaisella 2€.
Palalaarista löytyi epämääräisen muotoinen pala josta kaavailin liiviä
Nauhalaatikoista löytyi sekä nauhoja, että pitsiä. 
Suuresta nappikulhosta löytyi tällaisia.
Solkirasiasta löytyi paljonkin erilaisia solkia, mutta nämä valikoituivat.
Kiinnisilitettäviä "nastoja" ja strasseja sekä Swarovski-kristalleja. Tämä satsi alle 15€.
Pakalta löytyi kangasta jota en ollut aikaisemmin kohdannut. Materiaali muistuttaa hieman 
alushameissa käyettyä kangasta. Ihanan laskeutuvaa ja leijuvaa ja vain 1€/M. Voin melkein jo 
kuvitella ne Halloween-asut joita siitä teen.
Myynnissä oli myös puvustuksissa käyettyjä koruja joista tämä 6€ maksanut 
ihanuus lähti täydentämään korukokoelmaani.

Loppuunmyynti on käynnissä vain tämän viikon joten kannattaa kiireesti piipahtaa katsastamassa tarjota. Atelje Teatro löytyy osoitteesta Mäkelänkatu 78-82 ja on avoinna perjantaihin 31.8 klo: 18.00 asti.


perjantai 24. elokuuta 2012

Taiteiden yön satoa


Päätin työpäivän päätteeksi lähteä taiteiden yöhön. Ensimmäiseksi etapiksi valikoitui Kansallismuseo.

Museon edustalla sijaitseva karhupatsaskin oli panostanut juhlatunnelmaan.
Museon aulassa esittelivat kolme erilaista vanhoihin vaatteisiin ja asusteisiin erikoistunutta myyjää tuotteitaan. Myyjien tuotteita oli esillä myös muotinäytöksessä, joka pidettiin samassa aulatilassa. Valitettavasti lava oli sen verran matala ja saavuin paikalle hieman liian myöhään, että en oikein päässyt kohtaan jossa oli voinut kuvata asuja. Toisena haittana oli, että taustamusiikki soi liian kovalla, joten juontajan ääni hukkui sen alle ja osa asujen selostuksista jäin kuulematta. Vain juontajasta sain kuvan näytöksen jälkeen.
Näytöksen jälkeen myyjien pöytien ääressä kävi kova kuhina, mutta onnekseni pääsin ottamaan muutamia kuvia pöytien aarteista, joita oli moneen makuun ja monilta vuosikymmeniltä. Ensimmäisenä osuin
Hoochie Mama Jane:n pöydän ääreen. Heidän kotisivunsa, jossa myös verkkokauppa, löytyy täältä.



Pöydässä oli myynnissä myös aivan ihastuttava kirjottukäsilaukku vuodelta 1934, mutta voih toinen ostaja ehti hankkia tuon ihastuttavan aarteen kokoelmaansa. En saanut edes valokuvaa siitä.
Seuraavana vuorossa oli Yesterday Once More. Heillä on vain verkkokauppa, joka löytyy täältä, mutta heidän työhuoneellaan on mahdollista käydä sopimuksen mukaan sovittamassa tuotteita.




Tuotteet olivat ehkä hieman nuorempaa vanhaa tavaraa. Muutamia myyntiartikkeleitä tunnistin jopa omasta lapsuudesta. Ja nyt ainakin tiedän mistä voin hankkia sisaren 30:lle sifonkihuivin. 
Viimeisenä tutustuin Mekkomanian tarjontaan. Heidän kotisivunsa löytyvät täältä


Viimeisen kuvan keskellä näkyvän rintakorun kaltainen löytyy minultakin korulippaasta, vaikkakin minun korussani on kirkkaammat ja tummemmat kiviet. Kooltaankin saattaa olla himpun verran isompi. Vaikkakin takuulla ainakin yhtä vanha. 

Ja koska ostokset jäivät vähiin näiden pöytien tarjonnasta päätin vilkaista museomyymälää ja onnekseni sinne piipahdin. Tarjolla oli taas monia ihanuuksia, jotka olisin voinut haluta, mutta silmääni pisti kaksi kirjaa joita ei voinut yksinkertaisesti vastustaa. 
Kirja oli nyt Taiteiden yön ajan alaennettu 10€ hintaan (norm. 15€) ja se vain oli aikaisemmin tuntunut liian kalliilta (mukama). Noh sen "säästyneen" 5€:n panostin sitten osaksi toista kirjaa joka minun on pitänyt hankkia jo jonkin kauan, mutta kirja loppuunmyytiin. Nyt ilmeisesti kirjasta on tehty uusi painos ja sitä on myös laajennettu entisestään. Hintaa kirjalla ei ollut kuin 15€.

Museolta kävelin vielä tutustumaan Hakasalmen huvilaan Made in Finland näyttelyyn, jossa ihastelin upeita huonekaluja, huonellista erilaisia nauhoja ja yritin epätoivoisesti tihrustaa lasin läpi mekkoa jossa ei ollut lainkaan sivu- eikä olkasaumoja. Kaavoituksessa oli muokattu kaikki saumat leikkaussaumoiksi, jotka sijoittuivat selänpuolelle. Esillä oli myös erilaisia hattuja ja muitakin mekkoja, joista mieleenpainuvin taisi kuitenkin olla hääpuku jossa oli uudelleen käytetty isoäidin hääpuvusta moiresilkkinen miehusta nappeineen. Puku oli kierrätystä ja uusiokäyttöä kauneimmillaan. 

maanantai 20. elokuuta 2012

Juhlapuku osa 2

No niin nyt on jo jotain raportoitavaa tästäkin projektista. Tällä kertaa vain on todettava, että aina ei asiat mene ihan niin kuin tv:ssä. Kaavoitin asun hihattoman alusmekon ja sovitimme sen ystävättäreni ylle, jotta näkisimme onko kaavoitus onnistunut ja haluaisimmeko muuttaa mallia joltain osin. Proton valmistin tavallisesta valkoisesta puuvillakankaasta eli lakanakankaasta. 
Olimme periaatteessa tyytyväisiä malliin, mutta päädyin hieman laskemaan kädenteitä jotta saimme hieman "avaruutta" niihin. Laskin myös hieman helman kellotuksen alkamiskohtaa, sillä nyt ne eivät tehneet oikeutta ystäväni vartalolle. Helman pituuden päädyimme pitämään samassa, sillä ystäväni ei ollut vielä tässä vaiheessa löytänyt kenkiä asuunsa. Joten tarkistaisimme sen sitten myöhemmin ja jätimme muutaman sentin "varaksi". 

Tähän asti siis asiat sujuivat melko ok, mutta sitten alkoivat haasteet. Ensimmäiseksi hankitusta kankaasta löytyi muutama virhe; yhdessä kohtaa kankaan leveys heitti 4 cm verran sekä kahdesta kohtaa kankaan pituudessa oli koko kankaan levydeltä lankajuoksu joka aiheutti sen, että ne oli kierrettävä kappaleita leikattaessa. Pienen säätämisen ja muutaman voimasanan jälkeen kaikki kappaleet saatiin leikattua. Materiaali oli kuitenkin sen verran ohutta, että tarkoituksemme oli tehdä asun vuori samasta kankaasta. Valitettavasti materiaali ei riittänyt aivan koko mekon vuoritukseen vaan vuorikappaleet jäivät n. 50cm lyhyemmiksi. Valitettavasti kangas vain oli niin ohutta, että lyhyempi vuori ei näyttänyt hyvältä ja vuorin reuna näkyi puvun helmasta läpi. Oli siis keksittävä jotain muuta.

Onneksi ystävättäreni suostui ajatukseen, että vuoritamme mekon protokankaalla. Joten ei kuin purkamaan mekko uudelleen kappaleiksi. Ja sovittamaan miehustakappaleita protokappaleiden päälle. Tässä haasteita loi se, että protoa sovitettaessa olimme muokanneet puvun pääntietä ja koska kyseessä oli "vain proto" olin leikannut kangasta surutta suoraan saksilla hakiessamme pääntien muotoa. Helmassakin oli hieman epätasaisuutta johtuen protokankaan rajallisuudesta. 
  Hieman asettelua se vaati, mutta sain kuin sainkin kohdistettua palat ja ei kuin harsimaan uudestaan kappaleet yhteen. Itse päädyin harsimaan kerrokset käsin toisiinsa, ns. tikittämisen sijaan. Jos käytössä olisi ollut automaattisella katkaisulla varustettu ompelukone niin olisin voinut, mutta en jaksanut alkaa leikkiä tavallisella koneella. Yllättävät työvuorot takasivat sen, että pientä kiirettä sain pitää ja kappaleita harsittiin kasaan vielä sovituspäivää edeltävänä iltana ja mekko surautettiin kasaan ennen töihin lähtöä. Ja kun työpäivän lopuksi sovitettiin asua huomattiin, että "sovitusvaroista" oli otettava hieman ulospäin, sillä olin suoristanut hieman liikaa. Helman pituus oli mielestämme juuri sopiva sekä kenkien, että asun päälliosan suhteen, sillä tarkoituksemme on tehdä päälliosasta hieman alusmekkoa pidempi. 

perjantai 17. elokuuta 2012

Historian havinaa kirppiksellä

Silittäminen on jotain mitä moni pyrkii välttämään sen hankaluuden vuoksi. En itsekkään kuulu niihin, jotka rakastaisivat silittämistä ja eilenkin puolenyön aikaan silittäessäni kangaskappaleita toivoin, että olisi jokin helpompi tapa. Vaan toista on nykypäivän silittäminen, kun vertaa sitä entisaikojen silitysvälineisiin, joihin eilen törmäsi Kirpun torilla. Myyntiin oli tuotu kolme vanhaa silitysrautaa. 
Tämä on muorin mukaan silityraudoista vanhoin. Raudan sisällä ollut "kivi" kuumennettiin uunissa tulipunaiseksi, jonka jälkeen se koukulla poimittiin sieltä ja asetettiin raudan sisään. Tämän jälkeen raudalla saattoi silittää muutaman paidan. 
Kuulemma tällaiseksi raudat sitten kehittyivät. Rauta litistyi ja se kuumennettii suoraan levyllä. Varakkaammissa taloissa oli useampi rauta, toisen kuumennessa toisella silitettiin.
Ja kun sähköt sitten yleistyivät, niin silitysraudoistakin tuli sähkökäyttöisiä. Mutta kyllä minä silti olen onnellinen omasta höyrysilitysraudastani. 

maanantai 13. elokuuta 2012

Leivokset vuoassa vol. 2

Tältä näyttivät sunnuntain yllätysvieraalle pyöräytetyt pika vuokaleivokset. 
Tällä kertaa kuorrutteena oli suklaa versio kuorrutteesta josta kerroin täällä. 
Tämä suklainen kuorrute oli tällaiselle suklaahiirelle mukava yllätys, sillä se oli hyvää. 


perjantai 10. elokuuta 2012

Mitä alle piiloon jää...

Etsiskellessäni ystävättärelle inspiraatiokuvia, osui käsiini vanhoja valokuvia. Olin joskus vuosia sitten opiskeluaikoina päässyt käsiksi vaatevaraston alushameisiin ja hätäisesti kuvannut hameet myöhempää käyttö varten. Kuvia ottaessani en ajatellut niiden julkaisemista vaan ainoastaan oman arkiston luomista, mutta nyt päätin kuitenkin tallentaa kuvat tänne. Ehkä niistä on apua jollekulle joka kaipaa inspiraatiota, vaikka kuvien laatu ei ole kovin korkea. Ja yksikään näistä hameista ei ole minun tekemäni.

Ohuesta puuvillasta ja tyllistä valmistettu alushame.
Tyllikerroksien kiinnitykseen käytetty satiinivinonauhaa.

Ohuesta vuorikankaasta ja tyllistä valmistettu alushame.
Tyllireunoja osittain huoliteltu satiinivinonauhalla.
 

Ohuesta värillisestä puuvillakankaasta valmistettu alushame. 
Laahusosan sekä helman poimutelmat valmistettu samasta materiaalista, kuin hame osa.

Puuvillakankaasta valmistettu alushame. 
"Kellomainen" muoto saavutettu ompelemalla hameeseen kujia 
joihin on pujotettu muoviluuta muodon säilymiseksi. 

Puuvilla kankaasta valmistettu alushame jonka rekenne 
tuettu muoviluulla ja peitetty useammalla kerroksella tylliä, 
joiden kiinnitykseen käytetty satiinauhaa.

Puuvillainen alushame jonka muoto rakennettu muoviluilla 
ja sifonkisella "laahuksella"

"Kevyesti topattu" alushame, jonka kerrosten väliin on ommeltu vanukangas.

Puuvilla-alushame jonka tyllipoimutelmat on huoliteltu satiinivinonauhalla.

Kevyestä materiaalista valmistetulle hameelle tarkoitettu "panier".

Ja lopuksi muutama vartalon muokkaaja. 
Ensin lantiomakkara.

Turnyyri ilman varsinaista hame osaa.
Muoto saavutettu vaahtomuovilla sekä metalliluilla.