maanantai 29. tammikuuta 2018

Ensimmäiset itsenäiset värjäyskokeilut


Kaapin perukoille oli kertynyt kiitettävästi (hedelmäpussillinen) sipulinkuoria joita olin kerännyt värjäyksestä haaveillen ja nyt kun inspiraatio omien värjäyskokeilujen tekemiseen heräsi, päätin ryhtyä ajatuksesta tekoihin. Joten eikun kaivelemaan kattilaa ja lankoja kaapista. 

Laitoin pussillisen sipulinkuoria perjantaina yöksi likoamaan ämpäriin, jotta niistä irtoaisi mahdollisimman paljon väriä. Lauantaina sitten lankojen liotessa keitin "sipulinkuorisoppaa" tunnin verran ja sen jäähdyttyä keräilin kuoret pois liemestä. Liemen väri oli vahva tumman kellanruskea. Olin varannut ensimäiseen värjäykseen yhden vaaleanharmaan ( 80% villaa ja 20% polyamidia) ja yhden valkoisen lankakerän (100% villa). Yhteensä pataan meni siis 100g lankaa. 

Lämmitin liemen hiljalleen 80 asteeseen ja keitin sitä tunnin pitäen lämpötilan 80-90 asteen välillä. Annoin lankojen jäähtyä liemessä, jonka jälkeen huuhtelin niitä kunnes huuteluvesi oli kirkasta. toiseksi viimeiseen veteen lisäsin hieman etikkaa. Harmaalanka oli saanut ruskean sävyn ja valkoinenlanka taase on oli keltainen. En tahtonut malttaa odottaa vyyhtien kuivumista ja lopullisen värisävyn paljastumista.


Väriliemi oli selkeästi haalentunut, nyt se oli kellertävän oranssi, mutta päätin kokeilla jälkivärjärjäystä. Laitoin pataa jälleen kaksi liotettua vyyhtiä (100%:sta villa) 100g verran. Tällä kertaa toinen vyyhdeistä oli viime syksynä käynyt pietaryrttiliemessä, jossa se oli saanut haalean keltaisen sävyn. Sitte tunnin verran keittoa, lämpötilan ollessa 80-90 astetta ja jäähtyminen padassa. Huuhtelujen jälkeen vyyhdeistä oli havaittavaissa lämpimän keltaisia sävyjä.


Kolmas padallinen olikin sitten todellinen kokeilu. Laitoin sipulinkuorilimeen 100g krapinjuurta likoamaan yön yli. Jotta vältyin joutumasta siivilöimään lientä, laitoin juurenkappaleet tyylistä leikkaamaani palasen sisään. Sunnuntaina sitten värjättävien lankojen liotessa kuumensi lientä juurinyytteineen tunnin ajan, lämmön ollessa 60-70asteen välillä. Liemen jäähdyttyä, nyytti pois ja langat väriliemeen. Tähän väriin laitoin toisen alunalla aikaisemmin purettamistani vyyhdeistä ja yhden pienen kerän pietaryrtillä aikaisemmin värjättyä lankaa. Tähän padalliseen meni siis n. 75g 100%:sta villalankaa. Lämpötilan pidin tunnin ajan 60-70 asteen välillä. Aluksi langat näyttivät liemessä punaoranseilta, mutta lämmön noustessa väri muistutti enemmän viininpunaista. Kuivumaan mennessään vyyhdit olivat liekehtivän oranssinpunaisia.



Päätin kokeilla vielä kerran onneani tämän liemen kanssa ja liotin vielä kaksi 50g vyyhtiä. Näistä toinen oli viime syksynä vuoden seisoneella krappi-konenillin kolmannella jälkivärillä värjätty ja koska lopputulos oli hyvin haalea vaaleanpunainen olivat nämä odottaneet uuteen väripataan pääsyä. Keitos muhi 80-90 asteen lämpötiloissa jälleen tunnin verran ja jäähdytyksen jälkeen pääsin huuhtomaan langat. Padasta nostaessa väri toi mieleeni marjapuuron, mutta huuhtomisen jälkeen väri muistutti enemmän raakaa lohta.


Ensimmäiseksi itsenäiseksi värjäyskokeiluksi sanoisin tämän hyvin onnistuneeksi. Sain aivan ihania sävyjä ja mielessä siintää jo niiden yhdisteleminen toisiinsa. Nyt vain on ennen seuraavia kokeiluja hankittava puretusaineita. Jatkoa varten laitoin käyttämäni krapinjuuripalat pieneen määrään vettä "likoamaan" tulevaa uudelleen keittoa varten.

Tässä vielä kaikki värjätyt langat

torstai 29. syyskuuta 2016

Back to the 90's and beyond eli matkalla menneisyyteen.

Ne jotka elivät 90-luvulla nuoruuttaa saattavat muistaa kuinka "muodikasta" oli mustat astiat. Aika monelta löytyi kaapista mustat kahdeksan kulmaiset lautaset ja kupit. Ja nämä saatettiin kruunata vielä Tiimarinkin myymillä mustilla viinilaseilla. Ja kyllä minäkin silloin hankin ne viinilasit. 

No kirppiksethän ovat olleet jo vuosien ajan täynnä näitä astiastoja ja kukaan ei oikein tunnu innostuvan niistä. Kunnes...
Kyllä. Tunnustan minä omistan yhä nuo mustat viinilasit ja nyt myös mustat kuohuviinilasit. Noloa tai ei niin nyt mä koristevat kaappiani. 

Tämän vuoden Halloweenin kattaus on nyt astetta verran enemmän kohdallaan. :)

Ja koska postinjakaja oli pari päivää sitten pudottanut lappusen, että tilaukseni rapakon takaa oli saapunut oli aivan pakko ne käydä noutamassa heti ensimmäisen tilaisuuden myötä. Ja paketin avattuani nämä ihanuuden putosivat käsiini. 
Näillä olisi tarkoitus sitten valmistaa seuraava tanssiaisasu. Ja vaikka seuraavat tanssiaiset ovatkin tällä hetkellä vasta joulukuussa itsenäisyyspäivänä (tanssialeirin tanssiaisia ei nyt lasketa), mutta asun on oltava ensi kuun loppun mennessä valmis. Syy paljastuu myöhemmin. 


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Pukkisaaren muinaismarkkinat 2016

Kesän markkinakauden päätäviin kuuluu vuosittain Pukkisaaressa järjestettävät muinaismarkkinat. Tänä vuonna ne olivat 3-4.9.16. Saareen veivät nyt uudet, joukkorahoituksella hankitut ja talkoovoimin rakennetut pitkospuut, jotka olivat entisiä leveämmät. Kyllä niitä pitkin kelpasi vedet ylittää. Markkinoiden tapaan tarjolla oli kaikenlaista hyödyllistä, tarpeellista ja ihan vain kaunista. 

Itse pääsin paikalle vasta markkinoiden toisena päivänä, joten edellisenä päivänä olleet sateet olivat hieman karsineet myyjiä, mutta onneksi ei sentään yleisöä, eikä markkinaväen mielialaa. Kastuneista kengistä (kuljetaan sitten paljain jaloin) ja tavaroista huolimatta, he loivat markkinatunnelmaa niin jousiammunna, taistelukisan, kuin muotinäytöksenkin avulla. 

 
 

Ja tässä vielä eräs harrastaja joka on kekseliäästi käyttänyt materiaaleja asunsa valmistuksessa. Liivinsä hän on rakentanut vanhasta turkista ja kantopussin valmistanut vanhoista pellavaverhoista. Tarvekalujen suojina ovat sohvanpäällys ja silmälasisuojus saaneet uuden elämän. Näyttävän asun valmistaminen ei siis aina vaadi paksua lompakkoa. 

Taiteiden yö 2016

Helsingissä vietettiin jälleen 25.8.2016 ja tunnetusti Oppera järjestää silloin jo perinteeksi muodtuneen kirpputorinsa jossa myynnissä on poistoon laitettuja vaatteita, asusteita ja rekvisiittaa. Sinne vei minunkin tieni ja vaikka hyvissä ajoin tulikin paikalle savuttua niin hieman oli jo nopeampia ehtinyt paikalle jonoksi asti. Tarjonta oli jälleen hyvin houkuttelevaa. 

Tarttuipa mukaan tällä kertaa muutama ostoskin. Kaksi mustaa hattua historiallisia asuja varten. Toisessa musta pitkähuntu ja toisessa musta pitsinen lyhyt harso.

Oopperalta pitikin sitten kipittää Kansallismuseoon, sillä siellä esiintyi tanssiryhmä Linnea, 
joka esitti historiallisia tansseja. Tanssit olivat hienoja ja taidokkaita ja pukuloisto silmää hivelevää.