Lopultakin pääsin ompelemaan tanssiaisasuani. Aloitin päällimekosta ja törmäsin ongelmiin heti alussa. Olin leikannut kappaleet ja muotoillut kädentiet sekä kiinnittänyt sivukiilat, kun sovitin mekkoa ensimmäisen kerran. Kauhukseni sain huomata, että olin tehnyt kiilojen kanssa mittavirheen ja vaikka mekko menikin päälle, muistutti se makkarankuorta. Onnekseni kangasta oli jäänyt sen verran yli, että sain siitä leikatuksi uudet ja leveämmät sivukiilat. Toisen sovituksen jälkeen päätin käyttää kapeampia kiiloja lisäämässä helmaa etu- ja takakappaleessa. Ei kun kiilat kiinni ja uusi sovitus. Vilkaisu peiliin ja sain todeta, että nyt mentiin metsään niin, että rytisi. Kiilat olivat aivan liian lyhyet ja takakappaleessa kiila muistutti pyrstöä. Jouduin sitten leikkaamaan etu- ja takakappaleet halki ja ompelemaan niihin saumat.
Ei niin helposti ratkaistavaksi ongelmaksi päällimekossa osoittautui mekon pituus. Jouduin käyttämään kankaan ns. väärään suuntaan eli käyttämään kankaan leveyttä kappaleiden pituutena, koska kangas ei muutoin olisi riittänyt alkuunkaan. Normaalikokoisella pituus varmasti olisikin riittänyt, mutta koska minulla vatsakumpu vie osansa jäi mekon helma noin puoleen sääreen eli aivan liian kauas nilkoista. Uusien kiilojen leikkaamisen jälkeen kangasta ei jäänyt jäljelle, joten en voi jatkaa helmaa sillä. Onneksi siis aloitin juuri päällimekosta niin saatoin samalla, kun menin etsimään tuttavan asuun kankaita etsiä itselle myös kangasta jolla ratkaista "helmaongelma".
Valitettavasti vain tein kiireessä laskuvirheen ja leikattuani hameen ja ommeltuani sen kasaan sain kauhukseni huomata, että hame oli lähes samanpituinen, kuin päällimekko. Tässä vaiheessa alkoivat hermot olla täydellisesti koetuksella ja usko alkoi olla viimeisessä pisarassaan. Mikä siinä onkin, että toisille on niin paljon helpompaa tehdä vaatteita, kuin itselle? Onneksi kuitenkin sain vanhasta huivista leikattua leveän vyötärönauhan, jolloin hame sai kaipaamaansa pituutta ja kuminauha estää päältä putoamisen. Hameesta jää suurin osa päällimekon alle ja sen tarkoitus onkin esittää alusmekon helmaa, joka päällimekon alta näkyy. Pääntien ja kädenteiden huolitteluun käytin kirpputorilta löytämiäni pellavahousuja, joiden väritys sopi melko hyvin päällimekon väritykseen.
Tunikan kanssa meni alkuun ihan hyvin. Koristenauha istui melko hyvin paikalleen vaikka muutaman kerran sitä siirtelin, koska en ollut tyytyväinen sen sijaintiin hihassa. Sitten pieniä haasteita tuli, kun piti ommella päällinen ja vuori pussiin, mutta olin jo ommellut koristenauhan paikalleen. Siitä, kuitenkin selvittiin. Ommeltuani miehustan kasaan huomasin materiaalin läpinäkyvyydelle oli tehtävä jotain. Purettuani kappaleet vuoritin miehustan valkoisella puuvillakankaalla ja sovitin uudelleen. Peilistä sain huomata, kuinka suuri väriero on valkoisella kankaalla vuoritetulla miehustalla ja ruskealla silkillä vuoritetulla hihalla. Joten ei auttanut, kuin purkaa ja vuorittaa miehustakin silkillä. Ja pakko sanoa, että vaikka ohut raakasilkki ei olekkaan yhtä kamalaa ommeltavaa, kuin silkkisifonki, niin on se heti seuraava. Tuntui, kuin silkissä olisi ollut koukkuja, jotka tarrasivat villaan kiinni heti, kun vaan osuvat lähekkäin.
"Alupaidan" tai "alusmekon" hihojen kanssa jouduin sitten nöyrtymään ja ajatukseni kiinnittää ne neppareilla tunikan hihan sisäpuolelle, koristenauhan reunaan, sai jäädä käytettäväksi toisen kerran, sillä en enää yksinkertaisesti jaksanut alkaa mittailla ja kohdistelle niitä. Päädyin yksinkertaiseen, mutta toimivaan kuminauhakujaan, joka sijoittui kyynärtaipeeseen sen jälkeen, kun totesin käsivarren olevan "liian epävarma" pysyvyyden kannalta. Kyynärtaipeessa hiha tuntui istuvan kuin täi tervassa, joten ei sitten tarvitse pelätä tanssin pyörteissä, hihan putoamista. Vaikkakin toinen ilmeisesti tuli muutaman millin isommaksi, tai siltä se ainakin "väärässä kädessä" tuntuu.
Koska aijon pitää asuni "salaisuutena" huomis iltaan asti, niin en vielä paljasta sitä täälläkään, mutta seuraavassa pieniä paljastuksia asusta.
Valitettavasti vain tein kiireessä laskuvirheen ja leikattuani hameen ja ommeltuani sen kasaan sain kauhukseni huomata, että hame oli lähes samanpituinen, kuin päällimekko. Tässä vaiheessa alkoivat hermot olla täydellisesti koetuksella ja usko alkoi olla viimeisessä pisarassaan. Mikä siinä onkin, että toisille on niin paljon helpompaa tehdä vaatteita, kuin itselle? Onneksi kuitenkin sain vanhasta huivista leikattua leveän vyötärönauhan, jolloin hame sai kaipaamaansa pituutta ja kuminauha estää päältä putoamisen. Hameesta jää suurin osa päällimekon alle ja sen tarkoitus onkin esittää alusmekon helmaa, joka päällimekon alta näkyy. Pääntien ja kädenteiden huolitteluun käytin kirpputorilta löytämiäni pellavahousuja, joiden väritys sopi melko hyvin päällimekon väritykseen.
Tunikan kanssa meni alkuun ihan hyvin. Koristenauha istui melko hyvin paikalleen vaikka muutaman kerran sitä siirtelin, koska en ollut tyytyväinen sen sijaintiin hihassa. Sitten pieniä haasteita tuli, kun piti ommella päällinen ja vuori pussiin, mutta olin jo ommellut koristenauhan paikalleen. Siitä, kuitenkin selvittiin. Ommeltuani miehustan kasaan huomasin materiaalin läpinäkyvyydelle oli tehtävä jotain. Purettuani kappaleet vuoritin miehustan valkoisella puuvillakankaalla ja sovitin uudelleen. Peilistä sain huomata, kuinka suuri väriero on valkoisella kankaalla vuoritetulla miehustalla ja ruskealla silkillä vuoritetulla hihalla. Joten ei auttanut, kuin purkaa ja vuorittaa miehustakin silkillä. Ja pakko sanoa, että vaikka ohut raakasilkki ei olekkaan yhtä kamalaa ommeltavaa, kuin silkkisifonki, niin on se heti seuraava. Tuntui, kuin silkissä olisi ollut koukkuja, jotka tarrasivat villaan kiinni heti, kun vaan osuvat lähekkäin.
"Alupaidan" tai "alusmekon" hihojen kanssa jouduin sitten nöyrtymään ja ajatukseni kiinnittää ne neppareilla tunikan hihan sisäpuolelle, koristenauhan reunaan, sai jäädä käytettäväksi toisen kerran, sillä en enää yksinkertaisesti jaksanut alkaa mittailla ja kohdistelle niitä. Päädyin yksinkertaiseen, mutta toimivaan kuminauhakujaan, joka sijoittui kyynärtaipeeseen sen jälkeen, kun totesin käsivarren olevan "liian epävarma" pysyvyyden kannalta. Kyynärtaipeessa hiha tuntui istuvan kuin täi tervassa, joten ei sitten tarvitse pelätä tanssin pyörteissä, hihan putoamista. Vaikkakin toinen ilmeisesti tuli muutaman millin isommaksi, tai siltä se ainakin "väärässä kädessä" tuntuu.
Koska aijon pitää asuni "salaisuutena" huomis iltaan asti, niin en vielä paljasta sitä täälläkään, mutta seuraavassa pieniä paljastuksia asusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti