keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Matkamuistoja

Viikonlopun tansseista on alettua pikku hiljaa toipua ja arki on iskenyt ikävästi päälle. Valitettavasti tällä kertaa en kyennyt saamaan tanssiaisten upeista asuista kuvia, sillä minulle kävi hyvin vanhanaikaisesti; kameran akusta loppui lataus ja laturi jäi kotiin. : (

Viikonlopusta jäi matkaan monia mukavia muistoja ja muutama uusi opittu tanssi, mutta myös jotain hieman konkreettisempaa. Pysähdyimme matkalla ja taukopaikan kirjakaupasta löysin tämän ihanan kirjan.
Kirjassa on kuvattu hääpukumuotia eri vuosikymmeniltä aina 1920 luvulta nykypäivään. Mukana on myös faktaa ajan suunnittelijoista, käytetyistä materiaaleista sekä hauskoja tekstejä jotka paljastavat ajankuvaa ja suhtautumista avioliittoon ja avioelämään. Myös ajalle tyypillisistä kauneusihanteista on mainintoja, kuten tämä 60-luvulla Voguessa julkaistu opastus morsiammille: 
"Morsianten ei enää oleteta näyttävän kuin kalmankalpeilta alttarille tuoduilta uhrilahjoilta, joten käytä poskipunaa. Se antaa elävän ja terveen vaikutelman, etenkin, kun on pukeutunut valkoiseen."  

Lisäksi leiriltä jäi matkamuistoksi nämä: 
Viuhka, varressa teksti Tanssileiri, oli hankittu leiriämme varten ja sitä olisi voinut koristella leirin aikana viuhkapajassa, mutta koska en ollut osannut varautua sopivalla sabluunalla päätin jättää koristelun odottamaan. Valkoinen väri valikoitui siksi, että uskon sen paremmin sopivan eri asujen kanssa. Tanssikirja taas on Suomen Historiallisen Tanssin Harrastajat -yhdistyksen julkaisema tanssiopas taskukoossa. Yhdistyksen puheenjohtaja yhdessä muutaman muun henkilön kanssa kokosivat kaikki tanssiohjeet kirjaksi, joka on helppo ottaa mukaan tanssiaisiin ja vielä pika kerrata tanssin kuviot. Kirjanen on selkeästi jaoteltu eri tyylien mukaan, mutta lopusta löytyvällä hakemistolla löytyy tanssi helposti myös nimen perusteella. Kirjaa on maustettu myös taidokkailla piirroksilla sekä faktoilla historiallisten tanssien taustasta sekä harrastamisesta. Jos kirjanen kiinnostaa niin sen voi tilata itselleen täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti