keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Jälleen yksi valmislautanauha kokeilu

Maikki Kariston ja Mervi Pasasen lautanauhakirja: Omenaisia ja revonneniä, Suomalaisia lautanauhoja, on ollut ahkerasti käytössä. Nyt voin ilokseni todeta, että viimeinkin on jälleen yksi nauha kokeiltu melko onnistuneesti läpi. 
Tässä on minun versioni kirjan nauhasta nro. 14 Tihjäkokkia lyhytpiikkitarhan kannikkojen kanssa. 
Kuten huomata saattaa, niin väritys on aivan eri johtuen siitä, että into päästä kokeilemaan nauhaa oli suuri ja varastoissa ei ollut sopivaa lankaa kuin kolmea väriä. Aluksi nauha oli vain tekeillä ilman mitään käyttötarkoistusta, mutta nyt sen on tarkoitus päästä kanssaharrastajan käsissä valmistuvaan pienen pojan tunikaa koristamaan. Sormeni ovat kovasti ristissä, että se kelpaisi. 
Näin lähikuvassa näkeekin sen ainoan asian joka hieman harmittaa, nimittäin reunassa näkyvät pitkähköt lanlajuoksut, jotka syntyivät lautojen kääntösuunnan muutoksessa. Minun piti Turun keskiaikamarkkinoilla käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kysyä Merviltä, että millä tavalla työskentelyä muuttaa, jotta lanka asettuisi kauniimmin, mutta koska satuimme paikalle hänen olleessaan varattu, jäi kysyminen. Täytyy koettaa höryttämällä tasoittaa pintaa. 

Lankana käytin saksalaista Hot Socks -lankaa (50g ~ 210m) ja valmiin nauhan leveydeksi tuli 1,7cm.

2 kommenttia:

  1. Hei! Lankajuoksut lyhenevät, kun kudot vähän tiukempaan eli niin että kuvio on lyhyt. Muuten ne kuuluvat kuvioon, eikä niitä voi välttää, koska kun kiertosuunta muuttuu kuten tuossa nauhassa, siihen jää lankajuoksu. Mutta se on siis nauhan ominaisuus, ei virhe, ja joissain nauhoissa sitä käytetään tietoisesti hyväksi. Mitä ohuempi lanka ja mitä tiukempaan kudottu, sitä lyhyempi lenkki jää :D Hienon nauhan olen kutonut, värit on tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi tiedosta. Täytyy koettaa seuraavissa saada tiukempaa.

      Poista