torstai 10. heinäkuuta 2014

Olipa kerran... ja niin edelleen

Mitä tehdä, kun saa kutsun syntymäpäivä juhliin joiden teemana on satu/fantasia? Noh tietysti aletaan paniikissa miettiä miksi hahmoksi pukeutua. Ja koska ihan perinteinen noidan varustus ei innostanut niin mieleen nousi ajatus ilkeästä kuningattaresta. Tässä vaiheess mielessä kävivät niin herttakuningatar, kuin pahatarkin, mutta lopullista inspiraatiota lähdin hakemaan Olipa kerran-sarjan Reginasta.

Budjetin ja ajan ollessa jälleen rajallinen päätin hyödyntää vanhaa kunnon tanssiaishamettani (jälleen kerran). Ja kun sitten varastoista löytyi vanhat "kimono" hihat alkoi suunnitelma hahmottua ja ostoskierrroksen jälkeen tästä lähdettiin liikkeelle:
Punanaamiosta löytyi musta peruukki sekä peruukkisukka, Eurokankaan palalaarista satiinikangas ja cybershopista ostettiin mustat piilolinssit.

Pakko kyllä myöntää, että puku tuli ommeltua yhdessä illassa ja sen se oli kyllä hieman näköinenkin, mutta toimi ihan mukavasti yhden illan ajan. Seuraavaa käyttökertaa ajatellen täytyy sitä kyllä hieman korjailla. Youtuben maailmasta löytyi mukavasti maskeerausohjeita Reginan meikistä, joita en kylläkään aivan orjallisesti noudattanut, sillä maskeerausarsenaalini ei sisältänyt kaikkea tarvittavaa.

Ilta meni kuitenkin mukavasti ja ystvättäreni kanssa saimme muutaman kuvankin yhteisistä asuistamme (ilkeys ja hyvyys), kiitokset kuvaajalle.
(Kuvat rajattuja, ystävättären yksityisyyden kunnioittamiseksi.) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti