sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Koukkuamista, koukkuamista ja lisää koukkuamista eli kohti Ropeconia 2015 osa 2

 Koska neulominen on aina ollut minulle suuri haaste ja hidasta toteutettavaa päädyin virkkamaan pohjat ja muutaman sovituksen jälkeen pohijsta tulikin ihan hyvät. "Säärystimien" yläosaan" on varmastikkin ommeltava kuminauha ylhäällä pysymisen varmistamiseksi. Ihan katseen kestävät ne eivät ole, mutta sekään ei haittaa, koska ne eivät jää näkyviin. 
Pohjien valmistuttua vuorossa olikin sitten niiden päällystyksen valmistus eli lisää koukkuamista. Pätkin siis langan sopiviin pätkiin ja kiinnitin ne ryijysolmuilla pohjaan 5 rivin kerroksiin. Elävän pinnan saavuttamiseksi en ollut turhan tarkka pätkien tasapituisuuden suhteen vaan asettelin ne eripituisiksi. Ensimmäinen peitetty, vielä kaksi jäljellä

torstai 9. huhtikuuta 2015

Niin paljon herkulllista ruokaa, vaan ei mitään syötävää

Teatterimuseon kiertävä näyttely Saako sitä syödä on tällä hetkellä esillä Myyrmäessä sijaitsevassa Taidetalo Toteemissa. Näyttely kertoo ruuasta sekä syömisestä näyttämöillä. Näyttelyssä on esillä erilaisista materiaaleista valmistettua rekvisiittaruokaa eri vuosikymmeniltä, vanhin 1900-luvun alusta. 

Esillä on tekstiä ja valokuvia jotka esittelevät lavalla esitettyä ruoanvalmistusta, ruokailutapoja ja kahvikulttuuria. Näyttelyssä on myös teemaan sopivia pukuja, kuten näytelmistä Kaunotar ja Hirviö, Liisa Ihmemaassa. Lisäksi tarjolla on tietoa syömiseen liittyvän rekvisiitan ja ruokarekvisiitan valmistuksesta, josta hyvänä esimerkkinä video, jossa Helsingin kaupunginteatterin entinen tarpeistosuunnitelija Juhani W. Rytkölä kertoo valmistamistaan rekvisiittaruoista, kuten todella aidon näköisestä muna-sardini-leivästä. 

Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna vielä 11.4.2015 klo 14-16 jolloin siellä vietetään perhelauantaita. Näyttelyssä järjestetään klo 14 ja 15 draamaopastus joka kestää 30 minuttia. Paikalla toimii myös nonstoppina herkkumangneettipaja, jonka materiaalimaksu on 1€/magneetti.


maanantai 30. maaliskuuta 2015

"Siitä se kaikki sitten lähti" eli kohti Ropeconia 2015 osa 1

Hiukkasen vajaa 1,5 kuukautta tai 6 viikkoa enää aikaa vuoden yhteen kohokohtaan eli Ropecon -tapahtumaan. On siis pukupaniikin aika. Tämän vuoden teemana on matka. Tämänhän voi tulkita hyvin monella tavalla ja se taas avaa mahdollisuuden kymmeniin eri hahmoihin, mutta minulle tämä tarkoitti vain yhtä tiettyä tarinaa...

Noh sitten alkoikin valinnan vaikeus, sillä tässä tarinassa, kun on useampiakin mielnkiintoisia hahmoja, joista valita. Aluksi näyttikin itsestään selvältä minkä hahmon valitsen, mutta hetken netissä surffailtuani ja inspiraatiota etsien aloin miettiä uudelleen valintaani ja niinhän siinä kävi, että en enää ollutkaan varma päätöksestäni. hetken pohdinnan jälkeen sitten sain rajattua hahmot kolmeen. Lopulliseen valintaan vaikutti hahmon valmistus, budjetti ja hyvin nukuttu yö. 

Päätöksen tehtyäni sitten oli aika käydä tekemässä ensimmäiset hankinnat ja ne ovat tässä:

Näiden lisäksi hankin vielä halvimman kerän pakuhkoa 4 säikeistä akryylilankaa, jonka jaon 2 säikeiseksi (Tiedän! Hullun touhua, mutta mitä sitä ei tekisi säästääkseen muutaman eruron). Noh nyt sitten vain virkkuukoukku kauniisti käteen ja virkkaamaan. 

Jatkuu...

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Viikonlopun löytöjä Kierrätyskeskuksesta

Viikonloppuna tuli käväistyä ystävättären kanssa Nihtisillan Kierrätyskeskuksen järjestämillä tekstiilipenkojaisissa. Mainoksen mukaan heillä oli 200 rullakkoa erilaisia tekstiilejä, joita myytiin säkeittäin 30l / 1€ ja 150l / 2€. Paikalla oli porukkaa kiitettävästi, mutta ihan kivasti tilaa annettiin laarien ääressä eikä kyynärpäätaktiikka käyetty. 

Omat varsinaiset tekstiililöydöt rajoittuivat mutamaan verhoon, yhteen Ylen puvuston vanhaan samettikaapuun, joka näillä näkymin menee lahjoituksena teatterin puvustoon sekä yksi hattu, jonka tekoturkisreunus tulee joku päivä pääsemään jonkin keskiaika asusteen reunaan. 

Saatuamme löydöt autoon kävimme vielä kiertämässä myymälänpuolen, josta sitten teinkin oikeastaan parhaat löytöni. Tavaraa oli paljon, mutta se oli hyvin ja selekeästi esillelaitettua, eikä hintakaan ollut mikään päätähuimaava. Pikareista pulitin 8€ ja "snapsilasi" ssekä piirakka muotit olivat yhteensä 1€. Langat jotka jo haaveissani yhdistin launanauhaksi olivat kädentaitomateriaalien myyntipiste Näprästä ja hinta 4€. 
Telstiilipenkojaisethan jatkuvat vielä tämän viikon, joten kannattaa harkita paikalla käymistä. Lisätietoja tästä.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Plarikansion personoitia

Mietin pitkään ja hartaasti mitä äidille lahjaksi hänen syntymäpäiväkseen. Lopulta päädyin itsetehtyyn lahjaan josta toivottavasti on apua ja iloa. Tein siis plarikansiolle kannet, joten ainakaan ei jää epäselväksi kenen plarista on kyse. Valitettavasti kirjonta taitoni ovat melkoisen lapsen kengissä, joten vaikka teksti alunperin olikin aivan tasakokoinen, ei se ollut sitä enää valmiina. :( 
(Pahoittelen huonolaatuisia kuvia.)

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Hiiden Hiihto 2015

15.2 Hiidettiin Pukkisaaressa sijaitsevan Rautakautisen kauppakylän maisemissa. Tänä vuonna itsekkin pääsin paikalle katsomaan kisoja ja kannattaamaan suosikkijoukkuetta. Paljon oli muinaispukuista kansaa niin kisaamassa, kisaajien avustus-, kuin kannatusjoukkoinakin. Sääkin suosi auringonpaisteellaan, vaikka tuuli pureuttikin muutaman asteen pakkasen vaikutusta. Turkiksest tulivatkin tarpeeseen ja monella niitä olikin yllään. Ja vaikka kisa olikin kova niin ehdittiinpä ohessa hieman hullutellakkin. Tässä muutamia kuvia, joita napsin "pikapiirturillani". 
(Kuvat pyritty valitsemaan ilman suoraa kasvokontaktia, mutta jos tunnistat itsesi kuvasta ja haluat sen poistoa, ota yhteyttä)




torstai 12. helmikuuta 2015

Pientä piristystä arkeen eli hankintareissun saalis


Vaikka elämä on tällä hetkellä yhtä hulinaa ja olo on, kuin yrittäisi pidellä seitsemää palloa yhtäaikaa ilmassa, niin tässä muutama juttu jotka ovat ilahduttaneet tässä parin päivän aikana. 

Hopeanvärisen vuoan sain ystävältäni, joka oli löytänyt sen kirpputorilta. Mielessä siintääkin jo päästä kokeilemaan tehdä sillä Viktorianiseen ruokapöytään kaksivärinen hyytelö. Ehkä tulevaisuudessa, kun on aikaa. :)

Pohjalla oleva viininpunainen villakangas oli löytö Eurokankaasta ja siitä olisi tarkoitus viimeinkin saada valmistettua itselle edustuskelpoinen keskiaikamekko. Jos jo ensi kesänä voisi paremmin kokea olevansa keskiaikainen. Kukallinen kangas löytyy samalla reissulla palalaarista. Se, värilliset lasit ja metallilautaset ovat tulossa tapahtumaan josta myöhemmin lisää.