(fi.wikipedia.org)
Tämän uppoamattomaksi nimetyn luksuslaivan surullisen kuuluisasta neitsytmatkasta tuli viikonloppuna kuluneeksi sata vuotta. Asia on ollut paljon esillä ja televisiokin on lähettänyt useita erilaisia dokumentteja ja eri elokuvaversioita, joista ehkä tunnetuin James Cameronin ohjaama tulee tänään. Ja näin "juhlavuoden" kunniaksi (jos näin voi sanoa) elokuvateattereissa pyörii juuri nyt elokuvasta tehty 3D versio, jota itsekkin menin tänään katsomaan.
(en.wikipedia.org)
Kun elokuva tuli teattereihin loppuvuoden 1997 kehuivat kriitikot elokuvan maasta taivaisiin ja se tuottikin lipputuloja 1,8 miljardin edestä, tehden siitä maailman taloudellisesti menestyneimmän elokuvan yli kymmenen vuoden ajaksi. Elokuvan tunnuskappaleeksi ja suureksi menestyshitiksi tuli Céline Dionin; My Heart Will Go on. Kappaleesta tulikin Dionin suurin hitti ja yksi maailman myydyimmistä singleistä. Ja varmasti kappale on myös yksi häiden soitetuimpia kappaleita. Toisaalta kappale on leimautunut niin vahvasti, että ainakin itselleni kappaleen kuullessani tulee ensimmäiseksi mieleen juuri elokuva ja yksi sen romanttisimmista kohtauksista. Kyllä juuri se... 
(guardian.co.uk)
Itse näin elokuvan ensimmäisen kerran varmaankin vuosituhanteen vaihteella, kun se tuli ensimmäisen kerran televisiosta. Silloin Titanic oli minulle vain romanttinen elokuva, jonka päärooleissa oli hauskannäköinen nuori mies (Leonardo DiCaprio) ja kaunis nuori nainen (Kate Winslet) ja jonka lopussa rakastuneet eivät saaneetkaan toisiaan, niin kuin asiaan yleensä kuuluu. Titanic ja sen kohtalo itsessään oli minulle vain jotain joka oli kauan sitten tapahtunutta ja josta historian kirjoissa kirjoitettiin. Kunnes käsiini eksyi Walter Lordin kirjoittama kirja Titanicin kohtalonyö. Tuo kirja avasi maailman ja kohtalot, jotka eivät vieläkään ole päästäneet otteestaan.
Kirja oli ensimmäinen todellinen kosketus niiden 1500 ihmisen kohtaloihin, jotka menettivät henkensä tuona kohtalokkaana yönä, laivalla jota edes Jumalan ei pitänyt pystyä upottamaan. Sen jälkeen olen mielenkiinnolla sekä katsellut, että lukenut kaiken sen dokumentaarisen tiedon mitä laivasta, onnettomuudesta, sen tapahtumista ja matkustajien kohtaloista on kerrottu. Enää elossa ei ole ainuttakaan laivalta selvinnyttä, eikä täyttä varmuutta yöstä koskaan saatu eikä tulla saamaankaan selville, sillä niin kuin moni merillä työskentelevä sanoo; Sen mitä meri ottaa, sen meri myös pitää.
Toisaalta tämä selittää osaltaan sen miksi elokuvan katsominen nyt kaiken tämän tiedon jälkeen tuntui hyvin kaksijakoiselta. Toisaalta katselin upeaa elokuvaa, joka pohjautui todellisuuteen, mutta jonka pääpari ja heidän kohtalonsa oli keksittyä ja jonka lavastuksessa ja puvustuksessa ei ollut säätelty kuluissa. Ehkä upeimpina juuri Rose DeWitt Bukaterin asut.
Ehkä joku päivä ompelen kopion jostain näistä asuista. Varsinkin, kun Simplicity on uudelleen ottanut valikoimaansa Titanic -kaavat, joilla voi valmistaa ainakin yllä kolmantena näkyvän asun, joka Rosella on yllään laivan upotessa sekä neljännessä näkyvän puna-mustan asun, joka hänellä on yllään, kun hän aikoo hypätä laivan perästä. Oletettavasti tilaan kaavat täydentämään kaavakokoelmaani vaikka en asua juuri nyt valmistaisikaan. Toinen paikka jossa kannattaa piipahtaa, jos asukopiot kiinnostavat: http://sensibility.com/ .
Toisaalta taas katselin kuin "uusintana" kohtalokkaan yön tapahtumia ja niiden satojen ihmisten hätää ja paniikkia tajuttuaan kohtalonsa olevan sinetöity sekä sitä hiljaista hyväksyntää edessä olevan varman kuoleman edessä. Omalla tavallaan vaikka tiedostin katselevani elokuvaa ja tiesin näettelijöiden vain esittävän roolejaan, oli ajatuksissa oikeat ihmiskohtalot laivan upotessa. Siksi tällä kertaa kyyneleet kierivätkin kahdesta eri syystä.
(geograph.org.uk)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti